Yrityksille uutta potkua Buso-verkostosta

Lehdistötiedote – Vapaa julkaistavaksi  25.11.2014

Kun talous takkuaa, tarvitaan erityistä luovuutta ja keinoja kaupan kasvattamiseksi ja kontaktien synnyttämiseksi. Ajan kuvaan kuuluu, että yritystoiminta hyötyy verkostoista.

BUSO (Business Opportunities) on ensimmäinen yrittäjävetoinen kotimainen pk-yritysten bisnesverkosto, jossa aidosti autetaan yrityksiä saamaan uusia asiakkaita, myyntiliidejä ja kauppaa.

– Yrityksiä pitää tukea kaikin keinoin tässä taloustilanteessa. Tarvitsemme luovuutta, innovatiivisuutta ja uudenlaisia mahdollisuuksia, sanoo Buso-verkoston vetäjä, yrittäjä Eva Brchisky.

Buso on verraten uusi tulokas yrityspiireissä. Reilussa kahdessa vuodessa se on kuitenkin kasvanut nopeasti yhdestä Buso-tiimistä kahdeksaan, joissa on yhteensä jo 140 jäsentä. Tiimejä kokoontuu pääkaupunkiseudulla, Lahdessa, Tampereella ja Turussa.

Jo kahdessa kuukaudessa 320 liidiä

Monet verkostot kuten Kauppakamarit ja vastaavat eroavat ajatuksesta siinä, että niiden takana on yhdistys. Buson takana on kuitenkin yrittäjävetäjä, joka auttaa verkostolaisia konkreettisesti ja tehokkaasti saamaan liidejä ja aukoo ovia isompiin yrityksiin; pöytiin, joihin yksittäinen pk-yritys ei ehkä muuten lainkaan pääsisi.

Mukaan jäseniksi otetaan pk-yrityksiä, joita yleensä edustaa myyntijohtaja, liiketoimintajohtaja, toimitusjohtaja tai muu myynnin kanssa tekemisissä oleva päättäjä. Toiminta uusiutuu notkeasti, ja jäsenet vaikuttavat aktiivisesti sen sisältöön.

Tiimit kokoontuvat noin kerran kuukaudessa yhden jäsenyrityksen tarjoamalle aamiaiselle, jonka yhteydessä verkotutaan systemaattisesti ja hyvät liidit leviävät. Jokainen halukas istutetaan vuorollaan pöydän päähän ottamaan toisilta vastaan liidejä ja yhteysideoita täysin konkreettisella ja toteutettavalla tasolla. Yhtenä Buso-aamuna yksi 20 hengen ryhmä voi saada kokoon jopa 25 liidiä, vaikka kiireisten verkostolaisten aikaa kuluu asiaan vain tunti.

Lisätietoa:
Toimitusjohtaja Eva Brchisky, 040 549 3962
www.buso.fi

Jaa artikkeli SOMEssa:Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
Linkedin
Share on pinterest
Pinterest